Tulipa sellainen laite nyt kokoelmiin jotta täytyy oikein erikseen mainita, ei sen takia että kone olisi erikoinen ominaisuuksiltaan tai harvinainen vaan siihen liittyy omanlainen tunneside ja tarina omasta radioharrasteurastani..
Kyseessähän on siis Fintec FC-220 LA-puhelin.
Ja niin se tarina? Kai sekin täytyy kertoa...
Aikanaan ammoisten aikojen alussa 18v takaperin kun minä olin ~10v ikäinen sain isältäni juuri kyseistä mallia olevan LA-puhelimen sekä autokäyttöön tarkoitetun alakelallisen antennin, olivat jääneet ylimääräiseksi kun isä vaihtoi ajokkia, uudessa autossa kun oli jo la-puhelin valmiiksi.. Jostain paapan käytköistä löytyi myös pieni 12V poweri millä länkkyyn saatiin virtoja.
Siitähän tuo kaikki lähti, loppu voidaan todeta olevan kuitattu sillä että tänäpäivänä hommailu radioiden parissa on ehkä enemmän elämäntyyli kuin harrastus, ties vaikka jonain päivänä vielä ammattikin.
Tästä kuvasta tuli muuan ajatus vielä mieleen.. Voisi jonain viikonloppuna ottaa projektiksi ja kuvata sekä dokumentoida kaikki radiolaitteet joita omassa hyllyssä ja pöydällä on.. Onhan noita kertynyt kuitenkin senverran että niistä pientä jutunjuurta jo saisi aikaiseksi. NO... Katsotaan koska sitä ylimääräistä aikaa mahtaa sitten löytyä, sitä kun ei saa ebaystä..
Sokerina pohjalla tallilla kaivellessa vanhoja tarralaatikoita, mitäs sieltä löytyikään.. Moppemodistajat tietää kyllä miten tämä koskettaa radioamatöörejä :)..
OH6V / OH6PV / OH6GZT - Elämää ja elektroniikkaa radiotekniikkaa unohtamatta..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cb-radio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cb-radio. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. tammikuuta 2015
Uusi kone kokoelmiin
Tunnisteet:
27MHz,
autonet,
autonet matkapuhelinpalvelu,
cb,
cb-radio,
fc-220,
fc220,
fintec,
fintec fc-220,
fintec fc220,
la-puhelin,
la-radio,
matkapuhelinpalvelu
torstai 3. tammikuuta 2013
27MHz retkiantennin rakentelua
Piti saada jostain äkkiä ja halavalla antenni kaverille jonka CB-aseman pystytys oli antennia vaille, no päädyin jo tuttuun antenniratkaisuun, 27MHz puoliaaltoantenniin homemade mallia johtoa+muoviputkea..
Antenni vastaa toiminnaltaan mukavasti puolenaallon alumiiniantennia. Helppo tapa nostaa antenni ylös on 8m onkivapa esim motonetistä, honkongista tms..
Hartsan asemalle laitettiin ko. antenni pystyyn 8m onkivavan ja 3m putken kanssa, hienosti toimii reilu 40km ainakin suorilla vakiotehoilla..
Säteilijän mitta on viitteellinen, pituutta lyhennettiin antennin viritysvaiheessa lähes 40cm, mutta mukavempi se on pätkiä ylimäärästä pois kun lisätä sitä jälkikäteen.
Rakennekuvaa "Mad mspaintskillz by MRP :D"
Lisää kuvia antennin rakentelusta @ Kuvat / Retkiantenni
Piuhaksi passaa mikä tahansa perus 1,5neliön monisäikeinen sähkökaapeli (löytyy ainakin kaiutinkaapelina useimmista isoista marketeistakin).. Kelan runkina itse käytin K-raudasta ostettua keskuspölynimuriputkea.
Liittimen voi laittaa tai jättää laittamatta, suora koaksiaalisyöttö passaa tietysti myös, helpottaa tosin kuljetusta jos koksin saa antennista irti... Näppärä antsa, mahtuu taskuun! Käsikapula povariin ja tämä taskuun sekä onkivapa olkapäälle ja eikun mäelle kiipeämään.. Asema pystyssä 5minuutissa ja KUSO KULKEE!

27MHz retkiantenni,
CB antenni,
CB-antenni,
cb-radio,
LA puoliaalto,
LA puoliska,
LA-antenni,
la-puhelin,
puoliaaltoantenni,
puoliska,
Retkiantenni,
T20,
T20 27,
T20 27MHz,
T20-trip,
Vertikaali
maanantai 20. elokuuta 2012
KPO DX-5000 v5 tarttui puolivahingossa joukkoon...
Kävi silleen hassusti että tarttui tuommonen "kiinansoiro maaaaaaaaassh" joukkoon Vennamon takapaksista EULA-kerhon "Mustan lällän yö" tapahtumasta.. Tosin, enhän minä ole tuolle koskaan sanonutkaan ei koskaan, olen vain ollut epäileväinen laadun suhteen, onhan tuo kuitenkin reilusti halvempi kuin muut saman luokan koneet..
25-30MHz 40W PEP kaikilla modeilla varustettu raadiohan tuo siis export modessa, orkkiksena löytyy 28-30MHz väliset taajuudet 6ssa taajuuspankissa. Ohjelmointikaapelia ei ko. auton takaluukusta löytynyt mistä tuo kone tarttui mukaan mutta onneksi Tonilla tuossa naapurissa sellainen oli kaapissa niin ei tarttenu tilailla ja odotella viikonpäiviä et kolahtaisi postista..
Halusin tuohon LA-taajuudet kuuntelukäyttöä ajatellen niin tuli kököstettyä tuommone dat filu omin kätösin ja laitetaaha jakoon jos joku halajaa käyttöönsä.
A-bankissa normaali CB-kanavat ilman A-ohjauskanavia 10kHz stepillä 40 kanavan kökössä.
B-F bankeissa 27.410MHz <-> 28.895MHz väliset taajuudet 5kHz stepillä 60 kanavan kökissä.
A 26.965 - 27.405
B 27.410 - 27.705
C 27.710 - 28.015
D 28.020 - 28.285
E 28.290 - 28.585
F 28.590 - 28.950
NB/ANL asetus päällä, TOT ja talkback pois, FM skuelssi 30ms, Clarifier niin et normikäytössä muuttuu vaan kuuntelutaajuus (RIT) ja painonapilla molemmat lähetys ja kuuntelu 100Hz stepillä. Muuten normi asetukset..
Dat filee: http://gzt.fi/radio/DX5000v5/DX5000v5.dat
Lisäksi tässä kaapelin ajuri ja softa jolla tuuppasin tuonne KPO DX5000v5seeni noi fileet, eli ainaki minun koneen kans nämä toimii FB.
http://gzt.fi/radio/DX5000v5/PL2303_Prolific_DriverInstaller_v1210.exe
http://gzt.fi/radio/DX5000v5/at5555setupv5.exe
Ja joku urbaanilegenda ettei toimis samalla koneella missä on käytetty jotain toista kaapelia, mulla on 2 VHF/UHF radion kaapelin ajuria täs + softat samas masiinas eikä tuottanu mitään ongelmaa tuon toiminta, ajuri ja softa tupaan, piuha kiinni ja toimii!
Sit vähä mielipiteitä:
Yks testikuso tullu pidettyä 10m ssb-puolella, RX-ääni ei ole sitä mihin olen ft450n kanssa tottunut mutta ehkei sitä ihan samaa voi vaatiakkaan. Lisäksi tuo kanavarumpu on aivan liian harva, tuo tais olla naksnaks ylös alas tyyliinen eli lie korvattavissa kylläkin, pitää tutkiskella :)

10m radio,
5000,
cb-radio,
DX-5000,
DX-5000v5,
kiinansoiro,
KPO,
KPO DX-5000,
Maas,
Maas DX-5000
tiistai 30. elokuuta 2011
Kuvagalleria Mustan Lällän Yöstä
Vierailimme Jussin kanssa EULA-kerhon järjestämässä tapahtumassa "Mustan Lällän Yö". Tapahtuma järjestettiin Porin Reposaaressa, Siikaranta Camping nimisellä leirintäalueella. Hyvät pirskeet oli ja kiitokset järjestäjille, ensvuonna kenties uusiksi :-)..
Jäipä "sotasaaliiksi" reissulta muutama radiokin: Alpha 1000, Mocoma 7140 (raato) ja Albrecht AE5800... Näistä lisää myöhemmin..
Kuvagalleria löytyy osoitteesta: http://gzt.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/mustanlallanyo2011/

eula,
eurajoen la-kerho,
mustan lällän yö,
tapaamiset
sunnuntai 21. elokuuta 2011
EULA: Mustan lällän yö!
Eurajoen LA-lerho viettää "Mustan lällän yötä" & viikonloppua Reposaaressa Siikarannan leirintäalueella 26 – 28. elokuuta 2011.
Ohjelmassa vapaamuotoisen ohjelman ja nokkakusoilun lisäksi grillailua, saunomista, kisailuja ym...
Tuolta tapahtumasta voi myös meikäläisen bongata, perjantaina jossainvaiheessa iltaa paukahdetaan paikalle 2 miehen voimakkuudella eli minä MR-P ja Jussi aka. Haapamäki.
Tunnisteet:
cb-radio,
eula,
eurajoen la-kerho,
la-puhelin,
mustan lällän yö,
radioleiri,
radiotapahtuma
Bonkkia kaverilta...
Kaveri ilmoitteli tuossa että on tulossa vaasaan varastoa tyhjentämään ja viestinä oli tyyliin "Mulla on sielä muistaakseni jotain radiorojuakin, hae pois tai pistän verkonpainoksi" joten pitihän sielä käydä tonkimassa?
Hienona löytönä anha 13.8V 6/8A virtalähde, joka itseasiassa on vuosia takaperin ollut omalla pöydällä ennenkin.. Näin ne vermeet vaan kulkee.. Ensitestailuissa vaikuttaisi olevan edelleen ihan kunnossa, ainakin ulostulojännite on oikea, testit jatkuvat..
Ja toisena helmenä kokoelmaan hienokuntoinen SBE Shasta 1 LA-käsiradiopuhelin. Radiossa on 6 kidekanavaa 5,6,7,12, 15 ja 17. Lähetelajina kapulassa AM. Antennia ei kapulassa ollut tallella (kenties löytyy myöhemmin), mutta kunto muuten oli todella siisti ja olihan tuossa jopa paristoissa senverta virtaa että sai todettua radion olevan toimintakunnossa ainakin kuuntelun osalta..
Iso kiitos näistä Kjell :-)

13.8V virtalähde,
27MHz,
cb-radio,
käsiradio,
la-puhelin,
lälläri,
länkky,
sashta,
sbe,
virtalähde
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)