Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohff. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohff. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. toukokuuta 2021

OHFF-0846 Kvarken Archipelago

Päivä paniken Vargis-autiotuvalla, samalla radioaaltoja aktivoiden. 

Kusoja taisi tulla lähemmäs 100, SSB- ja FT8-modeilla. Antennina toimi 80-6m OCF-dipoli, radiona FT450, virtalähteenä 60Ah vapaa-ajan akku.






sunnuntai 20. tammikuuta 2019

20.1.2019 Sunnuntaipeditio Levanevan luonnonsuojelualueelle

Sunnuntaihan on retkipäivä, tälläkertaa suuntasimme levanevan luonnonsuojelualueelle, WWFF-referenssiltään OHFF-0063:lle.

Tuoretta lunta oli reilusti ja pakkastakin n. -10 astetta, levanevalla on peräkylän puolella parkkipaikka joka kuuluu alueeseen jonka otimme kohteeksemme tälle viikonlopulle.

OCF-dipoli oksille ja ääneen, kusoja kertyi mukavat 65 kappaletta, joista OH-kusoja noin puolet.
Enemmänkin olisi varmasti asemia bandeilta löytynyt, 40m jäi kokonaan workkimatta, mutta pieni flunssanalku ja kylmyys ajoi jo kotiinpäin. Aktivaatio oli silti onnistunut, 44qson raja ylitettiin ja levanevan ensiaktivaatio on hyväksytty ohjelmaan.

Kuullaan taas, 44!


Risukeititimellä kuumat mehut lämmikkeeksi

OCF-Dipoli ja ferriittikuristin talvisella taustalla

Pari videoa pileupin purkamisesta 80m:llä alla

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

13.1.2019 Sunnuntaipeditio OHFF-0705 kohteeseen, sommarö linnakealueelle..

Muutamia kuvia tämänpäiväiseltä aktivointireissulta raippaluodon sommarön alueelta, referenssinumeroltaan OHFF-0705.

Kalustona käytössä oli Icom IC-7000 radio, LDG-At200Pro2 viritinlaite, G5RV 80-10m antenni sekä 80Ah vapaa-ajan akku virtalähteenä. Yhteyksiä syntyi ihan mukavasti, 71kpl, 24 eri maahan. Kiitoksia vasta-asemille. Seuraavaa reissua jo suunnitellen :).

73 & 44 de OH6PV & Radio Team Vainionpää!





torstai 10. tammikuuta 2019

80/40/20m linkkidipolin suunnittelua ja toteutusta..

Tuskastuneena viimeviikkoisella OHFF-peditiolla käytetyn G5RV:n epävireyteen matalalle asennettuna tuli tarve rakennella joku näppärä keikka-antenni joka kattaisi ainakin tärkeimmät eli 80, 40 ja 20m alueet.

Tuttavani OH4JP suositteli ns. "linkkidipolia" eli perus puoliaaltodipoli jossa on mahdollisuus katkaista elementit kahdesta kohtaa pr lanka.

Tuumasta toimeen: miljoonalaatikossa oli sopivasti yksi kaupallinen dipolin keskieristin, rakennusmateriaaliksi 1,5mm2 MKEM. Sopivan pieniä vaijerilukkoja lankojen lukitsemiseen ei ollut varastossa itsellä joten keskieristimelle purin pari piippuliitintä, joiden sisältöä käytin vedonpoiston lukitsemiseen.

Linkkidipolin kaupallinen keskieristin / syöttöpiste
Ensimmäiset pätkät mitoitin 20m alueelle, jolloin iski mietintämyssyn tarve - minkälaiset eristimet jatkoskohtiin? Perinteisiä mustia "antennimunia" löytyy kyllä mutta ovat melko kookkaita tähän tarkoitukseen.. Pienen tuumauksen jälkeen päätin käydä Hacklabillä tekemässä laserleikkurilla eristimet 3mm paksusta akryylistä.

Valmiit laserleikatut eristimet katkaisukohtiin

Jatkokset päätin toteuttaa "pyöreillä abikoilla", osassa kaupallisestikkin tarjolla olevissa vastaavissa on käytetty mm. hauenleukoja mutta tämä kytkentätapa kuulemma ajanmyötä heikkenee ja pätkii.


Pyöreitä abikoja
Elementit bandi kerrallaan valmiiksi, 40- ja 80m elementtien alkupäähän urosliittimet, naarasliittimet jätin vielä irti koska täytyyhän dipoli ensin viritellä bandi kerrallaan aloittaen 20m, liitin kiinni, 40m vireeseen - liitin kiinni jne... Lankojen vedonpoistokiinnityksen tein kahdella vahvalla nippusiteellä, en jaksanut purkaa enempää näitä piippuliittimiä, vahvat nipparit ajaa asian aivan yhtä loistavasti.

Seuraavana operaationa antennin virittely. Kunhan antenni on vireessä, lupasin ottaa mitat ylös ja tehdä pienen ohjeentyngän antennin rakenteluun, siitä sitten oma artikkelinsa.

Testiajot antennille 13. sunnuntaina OHFF 0705- Sommaröstä, kuullaan bandilla!

Antenni valmiina viritettäväksi

torstai 20. heinäkuuta 2017

OHFF-0010 Lauhanvuoren kansallispuisto On The Air!

Lomapäiviä närpiön mökillä viettäessä herkesi ajatus osallistua radioamatöörien kansallispuisto-aktivointiviikkoon lähistöllä sijaitsevasta Lauhanvuoren kansallispuistosta.

Tuumasta toimeen ja suunnittelu käyntiin, 1 vuorokausi puistossa luonnosta nauttien ja kusoja pitäen.. Varustuksena pakattiin mukaan teltta, makuualustat- ja pussit, HF-radio sekä antenni, 80Ah vapaa-ajan akku, vaihtovaatetusta, uimakamppeet sekä muonitusta ja ruoanlaittotarpeita.

Reissu aloitettiin närpiön mökiltä lomatyyliin pitkään nukkuneina, ajeltiin rauhassa paikanpäälle ja muutaman kävelyretken myötä saatiin kaikki tavarat leiripaikalle saakka. Leiriytymispaikaksi oltiin jo valmiiksi kansallispuiston kartasta katseltu Spitaalijärven rannalla sijaitseva telttailupaikka jonka varustukseen kuului kuivakäymälä sekä tulentekopaikka.

Paikanpäälle päästyämme Suvi ja Oskari aloittelivat teltanpystytyksen, itse heittelin 80-10m "Windom" OCF-Dipolin puidenoksille ja ryntäsin auttamaan leirin pystytyksessä. Muutamat testikusot 40m bandilla ja ruoanlaiton pariin. Muonituksen puolesta olimme varustautuneet purkkihernekeitolla sekä jalostajan "pussikanakeitolla", jälkimmäiselle erityisesti suositus - helppoa ja erittäin herkullista, sekä sekalaisella määrällä erilaisia hedelmiä pikkunälkään ja ilta-&aamupaloiksi..


Leiripaikka.

Hernerokka keittyy.
Kuten arvata saattaa, kansallispuistossa missä ei ole juuri naapureita ja heidän plasmatelkkareitaan - oli taajuusalueet erittäin puhtaita pohjahäiriöistä, parhaimmillaan, tai pahimmillaan, tuli SSB-yhteyksiä pari pidettyä niin, ettei vasta-aseman signaali nostanut mittaria lainkaan mutta kuso kulki silti!

OCF-Dipoli puunoksalla.

Teltta-asema. FT450 & 80Ah vapaa-ajan akku virtalähteenä.

Omalla panoksellamme osallistuimme tähän aktiviteettiviikkoon reilu 60QSOn voimin, joka riittää jo tekemään aktivaatiosta virallisen (44 Qsoa, 44 = Flora Fauna) ja näinollen OF6GZT/p aseman lauhavuoresta workkineet voivat kuitata kuson yhdeksi hakiessaan OHFF-kansallispuistoawardia.

Kiitos vasta-asemille!

Ja jos jotain miinusta pitää keksiä reissusta niin polttiaisia nousi illalla VALTAVAT määrät kiusaamaan, eivät mitenkään mukavia kusokavereita!  Paikkana muuten erittäin hieno, suosittelen!

Muutama kuva vielä perään


OH6GZT&OH6EZU/QRM Oskari silhuetti spitaalijärvellä.

Laituriapitkin uimaan!

Pitkospuut leiripaikalle.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Portable-akun koeajoa syväpurkautumisen jälkeen..

Joissain aiemmissa blogipäivityksissä on esiintynyt rakentamani akkuboksi jota olen käytellyt /p-operoinnissa, pääasiassa EU-101 raippaluodossa/björkössä.

Peten radio- ja elektroniikkablogi: Akkuvirtaa peditioille
Peten radio- ja elektroniikkablogi: Akkuboksiin pientä päivitystä
Peten radio- ja elektroniikkablogi: Svedjehamnin näkötornin valloitus vhflla

Sittemmin kiireessä on peditiointi jäänyt vähemmälle niin tuo akku unohtui ulkovarastoon (about sama lämpötila ulkolämpötilan kanssa) yhdeksi talveksi ja pääsi syväpurkautumaan. Nyt kesälomalla tuli ajatus osallistua vk.29 radioamatöörien kansallispuistoaktivointitapahtumaan (mikä sanahirviö, lie yhdyssanavirheellinenkin) ja tarve akkuvirtalähteelle niin kaivelin akun esiin tuumaten että ainakin kotelo on kelpo jatkossakin..

Vapaa-ajan akkujenhan kuuluisi hiukan paremmin kestää tämmöistä rääkkäystä niin päätin kokeilla vieläkö tuosta olisi käyttökelpoiseksi. Akku laturiin kunnes ei enää ota latausta sisään, lepojännite sama kuin uutena. Noh, se ei paljoa vielä kerro niin kuormitustestit olisivat tarpeen.

Alkuun n. 3 viikkoa latauksen jälkeen aloitin kokeilut, ajelin digimodella kymmenkunta qsoa 100W täydellä teholla, jännite tippui saman verran mitä muistaakseni aiemminkin täydellä 20A kuormalla ja lepojännite pysyi ennallaan. Virittelin akkuun muutaman H4-lampun kiinni, laskelmallinen kuorma 10A - jolla kuormitin akkua n. 3 tunnin ajan. Ensimmäisen 2h aikana kuormitusjännite tipahti 0.2V ja viimeisellä tunnilla 0.1V.



En testaillut enää illalla kuormitusta radion kanssa, aamulla lepojännite näytti 0.3V vähemmän kuin testien alussa, kuormituksessa ei jaksanut enää 100W keydown-lähetettä vaan senverran alas tippui jännite että rigi boottasi. 50W:lla sai pari qsoa heitettyä jonka jälkein sama toistui. QRP-teholla workkii vielä pitkään..

Lopputuloksena tuumailua että varmasti tuo yhden päivän SSB-workinnan kestää helposti, workitaan se mitä riittää ja kun loppuu niin ... no sitten tehdään muuta :).

Kuulemisiin bandilla viikolla 29, päivästä en vielä osaa tarkemmin sanoa mutta asematunnuksella OF6GZT/P OHFF-0010 olen(/olemme) äänessä (Lauhanvuoren kansallispuisto, tarkempi sijainti Spitaalijärven rannalla).